Naficon Liitin Oy
Naficon NFOM LLC

Tuotantomme Suomessa sijaitsee siis Nauvossa.  Valmistamme häntä- ja kytkentäkuituja, moni-kuituisia valmiiksi liittimillä päätettyjä kaapeleita sekä sisä- että ulkokäyttöön. Näiden lisäksi teemme esikalustettuja paneeleita eri kytkentämekaniikkojen paneeleihin ja koteloihin.

Valmistamme tuotteita kaikilla yleisimmillä liitintyypeillä: SC, LC, FC, ST ja MU. SC- , LC ja FC-liittimiä teemme UPC-hionnan lisäksi myös APC-hionnalla. Muilla liitintyypeillä päätetyt tuotteet, esimerkiksi MTP/MPO ja E2000,  pystymme toimittamaan yhteistyökumppanimme avulla.

Naficon fibre optics
Naficon brand

Vuoden 2015 heinäkuussa perustimme tytäryhtiön Dubaihin Arabiemiraatteihin. Yrityksen nimi on NFOM (Naficon FIber Optic  Manufacturing) LLC.  NFOM valmistaa lähes kaikkia vastaavia tuotteita kuin Suomessa käyttäen samoja materiaaleja ja samanlaisia tuotantolaitteita.  Tiettyjen tuotteiden,  kuten esimerkiksi mastotrunkkien, valmistus alusta asti tapahtuu edelleen vain Nauvossa. NFOM:n tuotanto alkoi helmikuussa 2016. Huhtikuussa 2017 NFOM laatujärjestelmä sai ISO 9001 laatusertifikaatin.​

Kattavan oman tuotteiden varaston lisäksi meiltä löytyy kaikki valokuituverkon passiiviset tarvikkeet hyllystä. Adapterit, kuitujatkossuojat, vaimentimet, jakajat, CWDM, jne. Meillä Nauvossa on varastossa tuhansia tuotteita omista kytkentäkaapeleista jakajiin,  joten suurienkin määrien toimittaminen päivässä luonnistuu.​

tekniset tiedot ja ohjeet

 

Suorat kontaktit ammattilaisiin - asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja niiden toteuttaminen ovat luoneet pohjan meidän luotettavan ja osaavan yhteistyökumppanin statukselle.

 

 

 

Enter your text here

Enter your text here

 

 Kohta 25 vuoden kotimainen kokemus valokaapeliverkon päättämistarvikkeiden valmistuksesta​ 

naficon

 

 

NAF talokaapelijatkos

 

 

 

 

Toukokuu 3, 2019

Nyt on saatu valmiiksi ensimmäinen Naficonin jatkosperheen jäsen. NAF talopäätejatkos. Tämä kevyt ja yksinkertainen jatkos soveltuu kaikille kaapelityypeille.

Armeeratut kytkentäkaapelit

 

 

 

 

Maaliskuu 26, 2019

Normaaleja kytkentäkaapeleita asennetaan yhä haastavimpiin olosuhteisiin. Silloin tällöin tavalliset 2mm kuidut eivät vain ole tarpeeksi kestäviä. Tähän on ratkaisuna armeeratut kytkentäkaapelit.

Uudet päätekotelot ja sisäjatko

 

 

 

 

Helmikuu 11, 2019

Verkostomessuilla esittelimme liudan uusia päätekoteloita. Näiden lisäksi uutena tuotteena oli mukana sisäjatko, joko on erittäin sovelias jopa 48 kuidun jatkamiseen. 

Uniboot kytkentäkaapelit

 

 

 

 

Tammikuu 8, 2019

Jos käytössä on duplex kytkentäkaapelit ja rupeaa tulemaan ahdasta kytkentöjen kanssa, niin meiltä löytyy siihen ratkaisuna Uniboot tuotteet.

 

Pölysuojatut adapterit

 

 

 

 

Marraskuu 27, 2018

Olemme ottaneet valikoimaamme pölysuojatut adapterit. Näissä adaptereissa ei tarvita ollenkaan suojahattuja, vaan pölytiiviys ja lasersuoja on toteutettu adapterin sisällä olevalla”shutter” levyllä.

 

Hybridikaapelit CAT6+4SMT

 

 

 

 

Kesäkuu 26, 2018

Meiltä saa nyt tuotannosta nopealla toimitusajalla CAT6+4SMT hybridikaapeleita, joista toinen pää on valmiiksi asennettu koteloon. Pituudet tarpeen mukaan.

Naficonin Dubain tuotanto toimii uusissa tiloissa​

Kesäkuu 26, 2018

Alkuvuodesta tehty muutto Dubaissa uusiin tiloihin on takana ja kaikki tilat ja laitteet on saatu nyt täyteen käyttöasteeseen.

Uusi 19” paneeli 96 SC/192 LC​

Joulukuu 13, 2017

Naficonilta on tullut uusi 19” paneeli. Paneelin kapasiteetti on 96 SC tai 192 LC liitintä. Paneelin korkeus on 2U. Runko kiinnittyy yksillä kiinnitysraudoilla räkkiin. Runko on kaksiosainen. 

Yksi parhaista irrallisista kuituohjaimista​

Joulukuu 13, 2017

Uuden paneelin kehityksen ohessa on syntynyt myös uusi kuituohjain/törmäyssuoja. Kuituohjaimessa on mukana myös vedonpoistajat.​

Naficonin Dubain tuotanto muuttaa isompiin tiloihin tammikuussa 2018​

Joulukuu 13, 2017

Asiakaskunnan kasvaessa Lähi-Idässä ja muilla alueilla ovat johtaneet siihen, että Naficonin Arabiemiraattien tytäryhtiö Dubaissa tämän hetkiset tilat ovat tulleet liian ahtaiksi, joten muutto on edessä.​

Naficon on vuonna 1994 perustettu kuituoptisten tietoliikenne- ja televerkkojen passiivi-tuotteisiin erikoistunut yritys. Naficon sijaitsee Nauvossa Turun saaristossa. Kolmen vuosikymmenen aikana olemme vakiinnuttaneet paikkamme yhtenä johtavista kuitualan toimijoista. Laatu ja joustavuus ovat kaksi sanaa, jotka kuvaavat parhaiten Naficonin toimintaa. Hyvälaatuisten materiaalien ja uusimpien tuotantolaitteiden käyttö, sekä oman taidon ylläpito ja jatkuva kehittäminen ovat syitä hyvän laadun ja osaamisen säilyttämiseen vuodesta toiseen.

Tarvittaessa pikaisia toimituksia pystyy tuotantomme hyvin joustamaa laadusta tinkimättä.

 

 

Laadukkaat tuotteet suoraan varastosta

TUOTTEET

"

uutiset

Tuoreimmat kuulumiset
     ja tapahtumat

asiakkaat

  Useamman toimintavuoden aikana useat tahot ovat valinneet Naficonin yhdeksi heidän luotettavimmista toimittajista. Asiakkaisiimme kuuluu operaattorit, asennusliikkeet, tukkuliikkeet, laitevalmistajat, konesalitoimijat, jne. Pienet ja suuret, kotimaiset ja kansainväliset.
Viranomaisista eri toimialoilla.

Asiakaskuntamme koostuu kaikista heistä, joilla on joko pieniä tai suuria tarpeita hankkia laadukkaita valokaapeliverkon päättämistarvikkeita. Ken kerran meidän kelkkaan lähteen,
niin ei siitä kyydistä raski lähteä pois.

Jussi Laine

Myynti ja tekniikka 

+358 400 786 427
+358 208 351 882

jussi.laine@naficon.fi

Jari Sormunen

Tekniikka ja myynti

+358 40 5200 598
+358 208 351 662
jari.sormunen@naficon.fi

Jaana Sormunen

Toimisto

+358 208 351 662
naficon@naficon.fi

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi. Ota siis rohkeasti yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla.

Voit myös jättää viestisi alta löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta.

 

 

valokaapeliverkon passiiviset tarvikkeet LÄHES 
VALON NOPEUDELLA

 

Joustavuus, laatu ja ymmärrys
– kolme sanaa jotka kuvaavat Naficonin tuotteita ja toimintaa.

Naficon - LL YJT ja ODF

yjt ja odf 3x8 / 4x6

Lue lisää

Naficon - 19

 19" mekaniikka

Lue lisää

Naficon - Kuitu kotiin

kuitu kotiin ja kotelot

Lue lisää

Naficon - jakajat, vaimentimet, CWDM, GPON

jakajat, cwdm, PON-WDM,
vaimentimet 

Lue lisää

Naficon - häntä- ja kytkentäkuidut ja adapterit

 häntä- ja kytkentäkuidut 

Naficon - Adapterit

 adapterit

Lue lisää

Naficon - Valmiskaapelit

valmiskaapelit

Lue lisää

- When quality matters -

Ota yhteyttä

Naficon - Moduulituotteet

MODUULI- JA KONESALITUOTTEET

Lue lisää

Naficon - Puhdistus ja työkalut

työKALUT JA TARVIKKEET

Lue lisää

Naficon - NAF1000

 naf1000

Lue lisää

Tekniset tiedot ja ohjeet

  Heikki Rikkonen  

Myynti ja tekniikka

+358 44 544 0702
heikki.rikkonen@naficon.fi

 

Otathan yhteyttä meihin saadaksesi tunnukset varastotilanteen tarkistamiseksi.

HÄNTÄ- JA KYTKENTÄKUIDUT

Lue lisää

ADAPTERIT

Lue lisää

VALMISKAAPELIT

Lue lisää

19" MEKANIIKKA

 Lue lisää

YJT JA ODF 3X8 / 4X6

Lue lisää

JAKAJAT, CWDM,
PON-WDM,VAIMENTIMET

Lue lisää

KUITU KOTIIN JA KOTELOT

Lue lisää

MODUULI- JA KONESALITUOTTEET

Lue lisää

19" MEKANIIKKA

Lue lisää

TYÖKALUT JA TARVIKKEET

Lue lisää

"Naficon valmistaa edelleen tarvikkeita alusta loppuun asti Suomen tuotannossa ja tulee aina valmistamaan. Näin taataan osaaminen ja tuottavia työpaikkoja Suomessa, jotka ovat elinehtoja maamme hyvinvoinnille."

Naficon - Moduulituotteet

Laite- ja datakaapit

Lue lisää

Naficon - Puhdistus ja työkalut

LAITE- JA DATAKAAPIT

Lue lisää

Tiedustelu koskien

Tarjouspyyntö
Yhteydenottopyyntö
Palaute
Muu yhteydenotto

*

Nimi

*

Yritys

*

Puhelin

*

Sähköposti

*

Haluan, että minuun otetaan yhteyttä

Puhelimitse
Sähköpostitse

Kiitos yhteydenotostasi, olemme yhteydessä sinuun mahdollisimman pian!

LÄHETÄ

Naficon Liitin Oy

Lahdentie 7, 21660 Nauvo

LÄHETÄ

Lisätietoja

Thank You!

The form has been successfully sent.

Tiedustelu koskien *

Tarjouspyyntö
Yhteydenottopyyntö
Palaute
Muu yhteydenotto

Nimi *

Yritys *

Puhelin *

Sähköposti *

LÄHETÄ

Nimi 

*

Kiitos yhteydenotostasi!

Olemme yhteydessä sinuun mahdollisimman pian.

Tiedustelu koskien

Tarjouspyyntö
Yhteydenottopyyntö
Palaute
Muu yhteydenotto

*

Yritys

*

Puhelin

*

Sähköposti

*

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

Puhelimitse
Sähköpostitse

Lisätietoja